
Usein kysyttyjä kysymyksiä
jäsenmaksuista?
Mitä eroa on varsinaisella - ja
perhejäsenellä?
Perhejäseneksi voi liittyä ainoastaan siinä tapauksessa, että
perheeseen
(= samassa osoiteessa) kuuluu varsinainen jäsen.
Perhejäsenelle ei tule omaa lehteä, sen vuoksi perhejäsenen
jäsenmaksukin on huomattavasti halvempi kuin varsinaisen jäsenen.
Esimerkiksi yhdistyksemme Vuoden Kissa -kilpailuun voi osallistua vain
ainoastaan jäsenemme. Eli jos kissa on kahden omistajan nimissä,
täytyy kummankin omistajan olla yhdistyksemme jäseniä. Tällöin on
perheelle huomattavasti halvempaa maksaa yksi varsinaisen jäsenen
jäsenmaksu, sekä muut perheen jäsenet perhejäseniksi.
Olen maksanut jäsenmaksuni,
mutta en ole saanut yhdistykseltä postia?
Pankki toimittaa yhdistyksellemme säännöllisin väliajoin tiliotteen, josta selviää uusien
jäsenien tiedot. Pahimmassa tapauksessa voi mennä lähes kuukausi,
ennen kuin yhteystietosi tulevat yhdistyksemme tietoon. On myös syytä
tarkistaa, oletko muistanut ilmoittaa viesti- kohdassa oman nimesi ja
osoiteesi, sillä ilman niitä emme voi ottaa sinuun yhtyttä.
Nopeuttaaksesi tietojesi päivittymistä jäsenrekisteriimme, voit
lähettää jäsenrekisterinpitäjällämme kopion maksukuitistasi.
Liityin kesken vuotta jäseneksi,
saanko silti alkuvuoden lehdet?
Kesken vuotta jäseneksi liittyneille toimitetaan alkuvuoden lehtiä
niin kauan kuin niitä varastossamme riittää. Tilaamme aina hieman
enemmän lehtiä, kuin mitä jäsenmäärämme lehden painoon menon
hetkellä on. Uudet jäsenet jokatapauksessa saavat kirjeen
yhdistykseltämme.
Kuka voi liittyä yhdistykseenne?
Suoritatteko karsintaa jäsenien suhteen?
Kuka tahansa persialaisista tai exoticeista kiinnostunut voi
liittyä jäseneksemme, emmekä suorita jäsenten suhteen karsintaa.
Jäsen voidaan Persialaiskissat ry:n sääntöjen mukaan erottaa,
mikäli jäsen on toiminnallaan ja käytöksellään huomattavasti
vahingoittanut yhdistystä. Päätöksen erottamisesta tekee yhdistyksen
hallitus. Yhdistyksemme historiassa yhtään ainokaista jäsentämme ei
ole kuitenkaan erotettu hallituksemme toimesta.